Siirry pääsisältöön

Aikamatkalla

Kiihkeästi tulevaisuuteen kurkottajana vietän enemmän aikaa huomisen mahdollisuuksissa kuin menneiden muisteloissa. Haluan olla mukana tarinassa, jossa meillä on mahdollisuus kehittää työelämää niin, että tekoäly vapauttaa ihmisen niihin merkityksellisiin töihin ja kohtaamisiin, joissa ihminen on paras.

Pystyn kyllä hahmottamaan aikamme uhkia, mutta ikuisena optimistina näen myös valtavasti mahdollisuuksia. Haluaisin selvittää, onnistummeko jättämään jäähyväiset kiireelle ja löytämään hyvän elämän tasapainon. Tai mitä tapahtuu, kun työtä sellaisena kuin sen nyt ymmärrämme, ei enää ole. Tämä löytöretki taitaa kuitenkin olla aikamatka, jossa joudun kurkistamaan vähän menneisyyteenkin.

Menneisyyden lahjat

Kiihkeässä suorittamisen kulttuurissa ja ahneena elämälle olen oppinut arvostamaan kysymysten löytämisen taitoa. Usein uhkia ja haasteita kohdatessamme etsimme niin kiihkeästi vastauksia, että kysymysten kirkastaminen unohtuu. Menneisyyden tapahtumat ovat auttaneet meitä tulemaan sellaiseksi kuin olemme nyt. Olemme selvinneet. Joissain asioissa olemme onnistuneet hyvin ja jotkut eilisen valinnat tekisimme nyt toisin. Varmaa kuitenkin on, että olemme oppineet paljon. Mitä eilinen on sinulle – tai meille yhteisönä – opettanut, on mielenkiintoinen kysymys pohdittavaksi. Miten se on vaikuttanut uskomuksiisi ja arvoihisi? Miten se vaikuttaa siihen, mitkä asiat sinua pelottavat tulevaisuuden suhteen?

Suosittelen meille kaikille sinunkauppoja menneisyytemme kanssa, että voisimme vapautunein mielin suunnata katseemme tulevaan. Napata matkaamme ne taidot ja opetukset, jotka eilinen meille lahjoitti. Voi olla, että tarvitsemme joitain anteeksianto- ja vapautusrituaaleja päästääksemme irti ikävien muistojen taakasta. Se keventää askelia kummasti. Ja pieni kiitosrituaali kaikesta hyvästä ja hyödyllisestä on aina paikallaan.

Tulevaisuuden kutsu

Tulevaisuus on kiehtova paikka. Se voi tuntua myös pelottavalta. Tai kenties siihen liittyy stressiä ja epävarmuutta. Aikamatkamme on aina yksinäinen kokemus. Kellään muulla ei voi olla samanlaista menneisyyttä ja samoja tunteita, jotka historiamme nostaa pintaan. Arkkityypit on se ikuinen muoto, josta voimme ammentaa toimintamalleja eri tarpeisiin. Jos valitsemme orvon roolin, se vahvistaa uskoamme siitä, että tulevaisuus tapahtuu jossain ulkopuolellamme ja me olemme sen voimattomia uhreja. Voimme valittaa kiireitämme ja liian vauhdikasta muutosta. On helppo siirtää vastuu jonnekin itsensä ulkopuolelle ja tempaista muita äänekkääseen valittajien kuoroon. Orvosta tulee helposti marttyyri ja tummat silmälasit estävät aina läsnä olevien mahdollisuuksien näkemistä.

Voimme valita myös ihmiskunnan historiassa erittäin suositun soturin arkkityypin. Torvet soiden aseisiin ja barrikadeille! Taistellaan kaikkea sitä vastaan, mikä uhkaa omien unelmiemme täyttymistä. Minä vastaan sinä ja me vastaan ne, on tapa kutistaa suuri kuva pieneen ja hallittavamman tuntuiseen. Jotkut meistä uskovat utopiaan. Maalaavat näköaloja, jotka tuntuvat mahdottomilta. Kenties suoltavat ideoita, mutta leimaantuvat lapsellisiksi ja joutaviksi haihattelijoiksi. Kuitenkin tarvitsemme toivon virittäjiä ja edes hentoa lupausta paremmasta.

Mitä jos yhdistäisimme voimavaramme ja ryhtyisimme tuumasta toimeen vastuullisina tulevaisuuden tekijöinä? Reppuun tarvittaisiin kirkasta visiota, mahdollisuuksiin tarraamista ja rutkasti rohkeutta hypätä myös tuntemattomaan ja oppia virheistä. Joustavuus muuttaa reittiä ei olisi huono taito sekään. Pääasia on yhteinen käsitys suunnasta.

Nyt hetkessä on voima

Aikamatkamme tärkein etappi on kuitenkin tässä ja nyt. Samalla kun eilinen etääntyy, muistomme siitä vääristyy. Tulevaisuuden seireenit maalaavat eteemme vaihtoehtoisia maisemia. Niihin liittyy paljon muuttuvia tekijöitä, emmekä pysty yksin nappaamaan kiinni yhdestäkään. Ainoa todellisuutemme on nyt. Tässä hetkessä on myös avaimet huomiseen. Jokainen valinta vaikuttaa.

Se, mitä visiota haluamme katsoa ja mitä olla mukana toteuttamassa on tärkeää. Jos kiihkeästi haluaisin merkityksellisen ja kiireettömän tulevaisuuden työn, millaisiin ajatuksiin, puheisiin ja valintoihin minun kannattaa nyt sijoittaa? Mikä on oma roolini siinä käsikirjoituksessa? Mitkä ovat ne pienet onnistumisen hetket, jotka voin poimia matkallani jo tänään?

Lue myös Anja Kuloveden blogi Kiireenkesyttäjän syysrituaaleista

Anja Kulovesi

Olen ajan ilmiöistä ja tulevaisuuden visioista syttyvä Kiireenkesytys® konseptin äiti ja tietokirjailija. Yrittäjäksi hyppäsin kansainvälisen organisaation esimiestehtävistä. Täydensin taitojani opiskelemalla NLP:tä, työelämän psykologiaa ja sosiaalipsykologiaa. Suoritin myös yrittäjän erikoisammattitutkinnon.

Yrittäjäurani alkoi harrastuksena, kun suunnittelin ja ohjasin elämysmatkoja maailmalle. Onnellisen aikasuhteen salaisuuksia tutkiessani rekisteröin Kiireenkesytys -tavaramerkin vuonna 2003. Olen valmentanut noin sata kouluttajaa, konsulttia ja työnohjaajaa hyödyntämään konseptia ja sen jatkuvasti kehittyviä luovia menetelmiä tavoitteena hyvän elämän tasapaino ja hyvä työelämä. Kiireenkesytyksen® motto on Vähemmän kiirettä - enemmän luovuutta.

Minulta on ilmestynyt 14 itsensä ja työelämän kehittämisen kirjaa sekä lukuisia artikkeleita ja kolumneja eri medioissa. Kirjoittaminen ja inspiraatiopuheet ovat yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineitäni.

Tietokirjojani:
Kiireenkesyttäjä. Avain hyvään elämään. 2018, Readme.fi.
Made with Love. Pienyrittäjän valttikortit. 2015, Sun Innovations.
Tuumasta toimeen. Muutospeli. 2013, Sun Innovations.
Työtä rakkaudella. Ikkunoita työn tulevaisuuteen. 2012, Sun Innovations.
Miten työskentelen fiksummin - en kovemmin. Eväitä esimiehelle. 2009, Yrityskirjat. Kesytä kiire! 2007, Avain.
Kiireenkesyttäjän käsikirja. 2004, Sun Innovations.
Markkinointia rakkaudella. 2002,Yrityskirjat.
Unelma älykkäästä työyhteisöstä. 2002, Dialogia.
Täyttä elämää kaaoksen reunalla. 2000, Kannustusvalmennus.
Kadonneen ilon metsästys. 1998, Sun Innovations.
Myönteisen ajattelun harjoituskirjat I ja II, 1995-1996, Sun Innovations.

Back To Top
×